Saturday, January 31, 2009

dear diary

Ensiksikin, tuossa tuo prinsessakakku, jonka toissailtana väsäsin. Anteeksi huonosta kuvasta, se näyttää tosi äklölle tossa, mutta se oli ihan hyvää, ja oikeastaan se olikin sisältä ihan nätti, kun aluksi ajattelin että se olisi ihan kaamea. Mutta siis, mentiin Jennan kanssa eilen syömään, ja oli kyllä tosi kivaa, ja ruokakin oli hyvää. Kaupan kautta mentiin Jennalle ja käytiin sitten saunassa ja katsottiin Flashdance, jota en muuten ollut ennen nähnyt. Jenna taiteili mulle ihan superison jätskiannoksen, jota en valitettavasti taas jaksanut ruveta kuvailemaan, se oli kyllä söpö. Nooo kuitenkin, herättiin ärsyttävän myöhään (10.15) ja iskä tuli hakemaan meidät tänne meille tunti sitten. Kohta pitäis lähteä Jennan ja Jelinan kanssa uimaan! Pelottaa pikkasen, se on Jelinan eka kerta uimahallissa ja musta tuntuu että se huutaa koko aika. Ja myös se on aika pelottavaa, että eilisen ja tänä aamuna jatkuneen mussuttamisen seurauksena en näytä kovin edustavalta uimapuvussa...
AINIIN! Sain muuten Jennalta sen vanhan farkkutakin, semmoinen aika perus, vaalea hennesiltä. Se on lasten puolelta kokoa 164, ja tulee varmasti olemaan käytössä kunhan ilmat vähän lämpenee. Kummasti oon ruvennut tykkäämään kaikesta mitä ennen inhosin..



Tuossa eilistä päivänasua (huomatkaa wilma taustalla!), paita jonasbrothers.com, hame mallun tekemä, vyö mallulta saatu ja sukkahousut hennesistä.

Thursday, January 29, 2009

fancy

Heisan! Nyt tulee ihan lyhyt juttu vain, koska mä olen IHAN KOHTA lähdössä kirjastoon (tosin iskä huutelee tuolla että pitäisi syödä ja pala pala, ei nyt jaksaisi), mutta siis, lähdin tänään jo 12 aikoihin Helsinkiin etsimään sitä Jennan lahjaa, ja löysinkin sitten ihan kivan leivontakirjan, Jenna kun tykkää leipomisesta, mutta ei omista mitään leivontakirjoja.


Toi oli tosi kätevä, koska tossa on yli 300 reseptiä (ja ne mitä mä nyt näin, oli tosi kivoja) ja toi maksoi vain 12 euroa, joten tuli halvaksi. No, äiti tuli sitten sinne Helsinkiin, kun se oli ollut jostain syystä Jorvissa, ja käytiin sitten Wayne's coffeessa kahvilla. Söin omenakanelimuffinin ja join ihan jättisuuren latte macchiaton, vähän harmittaa kun kamera ei aamulla mahtunut laukkuun, ne oli nimittäin tosi kuvauksellisia ja ah, niin hyviä. Päivällä mulla oli ylläni farkkuhame, voi että mä inhoan kyseistä vaatekappaletta, mun mielestä tuommoiset lantiomalliset farkkuhameet on vaan tosi mauttomia.. Siitä huolimatta kyseinen vaate oli mun päälläni tänään.



Eli farkkuhame hm, toppi siskolta ikivanha, neule zara, sukkahousut seppälä ja villasukat ne mallun tekemät.

Tuossa vielä se eilen tehty hame, ihan siis simppeli perushame, mutta tykkään siitä kyllä. Vaikka se saakin mun vatsan pömpöttämään... No silti se on kiva.


Ja tuossa vielä ihan mahtava nahkavyö, jonka sain siltä mallulta eilen kanssa, toi on tosi söpö! Kinusin sen itselleni, ja mallu kyllä antoi sen aika helposti, toi on kai joltain 70-luvulta.. Silti, ihana! Mutta nyt sinne kirjastoon! Ja illalla vielä se kakun leipominen, huuuhh. Luin muuten äsken ruotsin sanakokeeseen, joka on huomenna, ja tuntuu ettei päähän jäänyt mitään...

Wednesday, January 28, 2009

honey honey

Ihan näin aluksi, AH, saatiin mun papan avovaimon kanssa se mun hame tehtyä! Tein ihan itse siihen alushameen, joten olen tosi ylpeä itsestäni (koska mun kässäni on seiska...)! Sieltä mä sitten menin takaisin koululle ja esiinnyttiin sitten meidän pitkän musavalinnaisen kanssa nopeasti. Saatiin myöskin pullaa, tosin se oli mun viides tänään... Joo okei, mä vaan satun tykkäämään syömisestä, ja ne mun papalla syömäni pullat oli tosi pieniä! No joo, mutta siis, huomenna pääsen jo 12, ja lähden sieltä suoraan Helsinkiin etsimään Jennalle synttärilahjaa. Illalla olisi sitten tarkoitus vielä leipoa se prinsessakakku. Päivän asu oli tavallistakin tavallisempi tylsimys, niin kuin joka päivä.Näyttääpä mun vatsa oudolta tossa toisessa kuvassa, johtuu varmaan siitä, kun mun farkut on ärsyttävän löysät tosta vyötäröstä ja se reuna pömpöttää sillain... Tosin ei mun vatsa kovin LITTEÄ ole niiden viiden pullan jälkeen muutenkaan.
farkut hennesistä (käytän noita ihan liikaa!)
paitamekkotunika gt
Lisäksi mulla oli se yksi neule, mutta en saanut siitä kuvaa otettua.
Toivottakaa onnea, kun menen metsästämään sitä lahjaa!

Tuesday, January 27, 2009

the kooks - always where i need to be

Heisan! Tää päivä on mennyt kohtuullisen rennosti, olin koulussa tosiaan vain tunnin ja hengailin koko aamupäivän himassa tosin tekemättä mitään kovin fiksua tai oikeasti tarpeellista. Nappailin kuvia ja tuijottelin telkkaria sun muuta semmoista. Mun OLIS pitänyt lähteä noin tunti sitten Helsinkiin etsimään Jennalle sitä synttärilahjaa, mutta mä olin ihan jäässä ja jotenkin oli tosi ankea fiilis, niin en sitten jaksanut lähteä.. Joten jätinpä senkin sitten viime tippaan taas (synttärit on perjantaina, ja ostoksille ehdin torstaina...), mutta ei auta. Huomenna meen papalle sitä hametta väsäämään, ihanaa! Ja myöhemmin vanhempainilta, missä pitäis laulaa ja semmosta.

En oo koskaan kauheasti tykännyt peilikuvista, mutta tänään oli jotenkin vaan pakko nappailla pari kuvaa (eli yhteensä noin 20...) Ensimmäinen kuva on vähän epäselvä, se heilahti pikkuisen, ja hyi että toi peili on likainen (kiitos Jelinan, se tykkää aina hakata sitä..) Mutta siis, musta paitamekko only, takki ikivanha h&m, piposta ei tietoa ja kaulahuivi siskon tekemä

PS. katsokaa tämän postauksen otsikosta toi linkki, toi on ihan superihana biisi, saa tosi hyvälle tuulelle!

Monday, January 26, 2009

monday


Yritin äsken saada tohon kuvaan tommoset kivat reunat, ei oikein onnistunut. Mä oon tosi tumpelo kuvanmuokkauksessa, ja tuntuu etten ikinä tuu sitä oppimaan..
No anyway, tänään on ollut ihan kiva päivä, aika tylsä silleen, kun oon vaan tehnyt koulujuttuja yms, mutta muuten tosi jees. Iskä teki mun ihan lempparuokaa, semmosta ihanaa kanakastiketta, ja söin pitkästä aikaa ranskiksia, kun oli sen ruuan kanssa, oli ihan tosihyvää!
Oon muuten ruvennu miettimään, että kohta on ystävänpäivä (no ei nyt ihan vielä), ja Renjan synttärit on 17.2, ja mulla on kauhea paniikki, kun pitäisi ostaa sille joku synttärilahja, mutta mulla ei ole kunnolla rahaa silleen, että saisin ostettua sille KUMMATKIN lahjat, tai sitten niistä tulee ihan kökkiksiä.. Joten, apua, en todellakaan tiedä mitä mä sille antaisin! Mitään vinkkejä? SAMAAN ongelmaan liittyen toinenkin, nimittäin mun siskollani on lauantaina synttärit, enkä oikein keksi sille mitään lahjaa, paitsi että kun perjantaina menen sinne yöksi, niin vien omatekemän prinsessakakun mukanani. Olis kiva keksiä jotain oikeasti kivaa, eikä mitään semmosta turhaa, joka on vaan kaupassa näyttänyt kivalta. Voisin ehkä ostaa sille Jennalle jonkun ihan peruspaidan ja tuunata sen, mutta en sitten tiiä, aika alkaa loppua.
Päivän asu oli supertylsä, ja mun kuvani siitä ei oikein onnistunut, joten en pistä siitä nyt mitään.
TARVIISIN muuten kengät, tai no en tarviis, mutta haluaisin! Olis ihan superihanaa hommata (=äiti ostaisi mulle) uudet kengät tässä kohta, en oikein ees tiiä vielä millaiset, kun vaihtoehtoja olis miljoona, mutta jotkut. Luultavasti ostan silti paritkin kengät kevään aikana.. Pitää nyt katsella. Nyt voisin mennä tekemään jotain, oon vaan notkunut tässä ja miettinyt niitä lahjaideoita..
Ps, mulla alkaa koulu huomenna kello 14.20!

Sunday, January 25, 2009

HYIHYIHYIHYI

HYI, en enää ikinä juo, en IKINÄ. En tiiä tarviiko niin kauheesti eilisestä mainita, kuhan nyt vaan voin ihan todeta että ei enää ikinä! Mutta siis, en ottanut mitään kuvia enkä mitään (luojan kiitos) joten tää nyt jäi vähän tylsäksi. Huomenna pistän kunnon jutun sitten. VOI HITSI, mun ääni on edelleen semmonen, että se menee ihan heti käheeksi, ja voi herran jestas, oon niin silmät ristissä vaikka nukuin kolmen tunnin päikkäritkin..
PLUSSANA kuitenkin se, että iskä paistoi äsken Rainbow:n cocktailpiirakoita ja ah, ne oli niin hyviä.

Friday, January 23, 2009

yyyh

Pakko heti alkuun sanoa että olo on aika PULLA! Oon syönyt tänään.. hmm.. koko aika, ja mulla olis vielä jätskiäkin pakkasessa. Jees. Mutta toisaalta ei haittaa, perjantai on mun ahmimispäivä joten kaikkihan on mennyt niinkuin pitääkin. Ainiin, ja kohta mun pitäis vielä tehdä jotain tonnikala-katkarapupiirakkaa, kun lupasin äidille. Ja jes, kohta alkaa Salkkarit ja sitten tulee Frendit ja niin edespäin.
Jelina on muuten meillä, oon leikkinyt sen kanssa tässä nyt koko aika, ja se on ihana, se on oppinut antamaan 'pusun', eli ei lähellekään mutta siltikin. Huomenna sitten Keravalle, jees.
Mun PITI laittaa tänään mun pilleimmät farkut, mutta ne ei olleetkaan ihan kuivat vielä, joten mun piti laittaa mun mustat ihan löllöt farkut ja kun kävelin kotiin, niin huomasin että sinne olis mahtunut toisetkin jalat. Että mua ärsyttää ne farkut. Yllä oli kuitenkin näinkin simppeli asu:

farkut maltalta, body ja neuletakki gt. Kädessä muuten kännykkä, jos ihmetyttää.

Mutta, nyt mä taidan mennä tekemään sitä piirakkaa ja katsomaan Salkkareita, Jelinakin jotain kiljuu tuolla.

Thursday, January 22, 2009

snow

Ah, olen tässä jo useammassa postauksessa valitellut kylmää ilmaa, ja tänäänkin kun kävelin koulusta kotiin (hahaa, kello 12.45), tuntui että jäädyn. No, nyt tuolla sataa lunta ja on ihan mielettömän söpö ilma! Meidän takapiha näyttää ihanalta, ja kuvailinkin sitä vähän, vaikka on tietysti mahdotonta saada ikuistettua kuviin maisemia, tai siis että ei ne koskaan ole yhtä hienoja kuvissa. NO KUITENKIN, nyt mun pitäis ruveta tekemään äidinkielen päättötyötä eikä roikkua tässä, joten siis rupean väsäämään sitä.


paitatunikamekko mikä lieneekään gt, neuletakki gt, vyö veromoda, sukkahousut hennesistä


Tuesday, January 20, 2009

Voi ei, musta tuntuu että oon saamassa tän kauheen flunssan mikä kiertää kaikilla, tai ainakin mulla on kauhea nuha. MUTTA SIIS, oli aika rento päivä, heräilin vasta ysin aikoihin ja kattelin telkkaria ja samalla laitoin itseäni valmiiksi, kun kouluhan mulla alkoi kello 12.30. Mua ärsytti ihan suunnattomasti kun kaikki mun kivat vaatteet oli pyykissä, ja jouduin pistää HUPPARIN, vaikka inhoan käyttää kyseistä vaatekappaletta. ANYWAY, mä selviydyin kuitenkin. Oli ihanaa, iskä haki mut koulusta, koska en olis muuten ehtinyt kunnolla ik:hon. Jotenka siis ehdin tehä jotain läksyjäkin ennen sitä. AINIIN, mun palkka oli tullut tänään! Okei, tosi juhlavaa, se oli jotain 12 euroa, mutta se tuli yllätyksenä, koska mä luulin että olin saanut jo kaikki, joten se oli tosi kiva juttu (: Ja hitsit, nyt mun pitäis tehä koulujuttua, mutta kirjoittelen tätä... No juu.

wetlookit gt, paitatunika gt, backstreet boys-huppari netistä jostain tilattu
ps. mä HALUAN nahkatakin! ah, onneks mun siskoni ehkä lainaa mulle omaansa, se on ihan tosi helmi.

Monday, January 19, 2009

10 random things

1. Mä inhoan nrj:n hitti vai huti-juttua, en koskaan jaksaisi kuunnella niitä biisejä, ne on yleensä ihan surkeita ja toi nimikin on niin tyhmä että.
2. Opin vasta vähän aikaa sitten käyttämään kajalia, sitä ennen suttasin sitä sinne tänne enkä edes julkisesti käyttänyt sitä. Siis sen takia, etten osannut.
3. Mun musiikkimakuni vaihtelee tosi paljon, yhtenä päivänä kuuntelen rokkia ja haukun poppirenkutukset jonnekin tosi alas, seuraavana päivänä kuuntelen niitä ihan innoissani.
4. Olen pahasti huulirasvariippuvainen, lisään sitä ihan koko aika huuliini, ja omistan varmaan valehtelematta 15 huulirasvaa. Ne hukkuu aina jonnekin, ja voitte vain kuvitella sen ilon, kun ne löytyy ihan ihme paikoista, kuten mun koulukirjoille suunnatusta kaapista, tyynyliinan sisältä tai jostain muualta. JA kyllä, yksi löytyi kerran tyynyliinan sisältä.
5. Tykkään tosi paljon leipomisesta, mutta mun leipomukseni ei yleensäkään ole kovin kauniita, mitä ärsyttää mua ihan tajuttomasti.
6. Haaveilen vanhasta kerrostaloasunnosta Helsingin keskustassa, semmoisesta, missä olisi kaikki erkkerit sun muut, mutta mulla ei koskaan ole semmoiseen rahaa.
7. Olen myöskin kynsilakkariippuvainen sen huulirasvariippuvuuden lisäksi, mun kynsilakat hujahtaa jotenkin kummasti aina ihan ihmeen nopeasti, ja lisäilenkin kynsilakkaa melkein päivittäin jostain kumman syystä.
8. Laulan ja tanssin aina kaikkialla, etenkin kotona. Joskus kaverit huomauttelee kaupassa mun tanssimisestani, enkä edes yleensä itse huomaa tekeväni sitä.
9. Olen huomannut syöväni ihan hulluna, saatan syödä melkein samankokoisia annoksia, kuin mun iskäni.
10. Mun makuni hiustenvärin suhteen vaihtelee ärsyttävästi, vielä viime keväänä päätin etten ikinä enää värjää pois blondeja hiuksiani. Nyt haluaisin taas blondit, mutta olen päättänyt etten värjää. Harmittaa vain, että mun oma värini ei ole eää läheskään niin vaalea, kuin mitä se oli ennen.

Tylsistä tylsin päivänasu, paitamekkotunika only, sukkahousut seppälä, villasukista ei tietoa.

Saturday, January 17, 2009

let's get wild

Pöh mikä kuva, like always. Tuuollaista oli tänään päällä, farkut maltalta, toppi one way, neule zara, toinen neule GT. Sukat tiedä mistä. MUTTASIIS, mä heräilin tänään jo puoli yhdeksältä, ja menin heti keittämään puuroa. Sitten hengasin vaan himassa ja tein äidinkielen päättötyötä (jonka kanssa mä olen ihan kusessa..) ja sitten tein vähän ruokaa (mä oon kuulkaas loistava kokki). Sitten kello olikin yhtäkkiä jotain puoli kolme, ja mä olin verkkarit jalassa ja hiukset takussa ja tajusin, että mun pitäis noin tunnin päästä olla matkalla Keravalle. Olin sitten supernopea ja laitoin itteni valmiiksi, ja sitten lähdinkin sinne. JA VOI EI, tiputin mun kännykän tonne maahan, ei ONNEKSI tullut kun semmonen pieni naarmu sinne taakse, iskä olis ollut varmaan ihan supervihainen jos sille olis jotain käynyt :D. No mutta, kierreltin sitten Keravalla siellä sun täällä Stellan ja Mikon kanssa, ja käytiin mäkissä taas kaakaolla ja kahvilla. Tulin sitten kotiin ja hmm, kävin saunassa (hyi, en tajua miten mä AINA menen sinne vaikken tykkää edes oikein käydä. Vaikka nykyään se on jo melkein ihan ok.) Jajaja sitten söin superihanaa leipää ja jogurttia ja ja ja sitten tulin dataamaan (yllätys yllätys). Olin muuten TOSI yllättynyt, kun iskä äsken kysyi, että katotaanko Step Up 2. Siis mun ISKÄNI. Herran jestas. Mulla ei ole muuten mitään huomiseksi ;<<. Pitäisi ehkä tehdä koulujuttuja tai jotain.
Ainiin, kattelin äsken kesäkuvia ja tuli ihan kaamea ikävä ;<. Tulispa pian kesä.

Friday, January 16, 2009

shoes shoes shoes

Ah, vaikka tunnustaudun talvifaniksi, pakko myöntää, että toivoisin jo kevään tulevan pikkuhiljaa, koska olen löytänyt noin miljoonat kengät jotka haluan, eivätkä ne tietenkään sovellu tuonne pakkaseen. Liukastelen nyt jo ihan liikaa, ja käytän lähinnä conversejani.. Tein sitten HEHE upean kollaasin (älkää pilkatko, se on mun ensimmäinen kollaasi IKINÄ, joten hei.. :D)

1. Ihan mielettömän söpöt korkkarit mun mielestäni, h&m

2. Nämä ihanuudet on löytynyt jo monen blogistani, ja ne löysivät tiensä myös minun sydämeeni, ihan mielettömän söpöt kengät, love label

3. Ah, vaikken ole maailman tyttömäisin, niin jotenkin olen ihan hurmioitunut rusetteihin, etenkin kengissä ja muuten pieninä yksityiskohtina. Kuka haluaa tilata nämä Asosin kengät mulle?

4. Tässä jo toiset upeat rusettikengät, Asos

5. Olen jo aika pitkään metsästellyt kivoja kiilakenkiä, nämä h&m:n on tosi söpöt, mutta en sitten tiedä miten jalat kestää henkkamaukkalaatua.

6. AH! Ihanat, ehkä päivän löytö! Mielettömän ihanat kukkakuvioiset kengät, Asos

häagen-dazs

Näin heti alkuun anteeksi parin päivän tauosta, ei vaan ole oikein ollut mitään juttua..
Tänään päivä alkoi ihan kaamealla tavalla, mä jotenkin aavistin että tulisi tylsä päivä. No, koulussa oli IHAN KAUHEETA, siis mulla oli niin kauhea olo koko aika. Kun tulin kotiin, niin rupesin sitten heti tuijottelemaan telkkaria ja siinäpä se on tähänastinen ilta mennytkin, ja menee loppuiltakin, kohta alkaa salkkarit, sitten frendit ja lopuksi ajattelin katsoa koneeltani Twilightin. Tietysti päivän kohokohta on mun Häagen-Dazs-jäätelö, jonka ostin eilen Stockalta! Ah, ihana jäätelöpäivä.


Anteeksi ihan KAAMEASTA kuvanlaadusta, kameran akku veteli viimeisiään, ja pistin sen nyt latautumaan, joten sori, mutta parempaa ei nyt ole tarjolla. Huomenna sitten kai Keravalle, ja huomenna tulee varmaan sitten päivänasukuvakin, sitäkään ei nyt ole, kun en aamulla jaksanut räpsiä kuvia.

Tuesday, January 13, 2009

love me love me, say that you love me

Tää päivä on mennyt ihan superhyperkivasti! Heräilin aamulla jo seitsemältä, vaikka menin vasta kymppiin. Ehdin tehdä kaikki tosi hyvin, ja olin ajoissa koulussakin. Ainoa miinus siihen mennessä oli se, että vaikka mä olin suoristanut mun hiukseni ihan superhyperihaniksi ja kaikenlisäksi suojelin niitä koko koulumatkan, ne oli ihan tylsän kiharat kouluun päästyäni. Tosin sekään ei lannistanut. NOH, sitten koulussakin oli aika rentoa, vaikka päästiinkin vasta neljältä. Ja voi ah (;. Päivän asu oli yllätys yllätys aika tylsähkö taas, muttaa mulla taitaa olla krooninen vaatekriisi.

Juu, eli tunika onlysta, sukkahousut seppälästä.

Oli muuten ihanaa, äiti oli ostanut mulle ruoaksi pinaattikeittoa, voi vitsit että se oli hyvää ! (<3)>

(Ja tuo paitahan on siis Stockmannilta, sain sen äidin kaverilta, ja siis nappailin kuvia sitä vähän esitelläkseni teille , eli siis se ei ollut mun päälläni tänään kuin aamulla vaan kuvaillessani sitä)

Nyt sitten koko loppuilta menee telkkaria tuijotellessa, ihan kohta Salkkarit, sitten Rakkauden anatomia ja sen jälkeen vielä Lipstick jungle (tätä on odotettu!) Saispa vielä ihanan kuuman kaakaon tai latten, olis ihanaa (: Ja ehkäpä muuten teenkin sen kaakaon..

Kuvan googletin

Monday, January 12, 2009

how did we get here?

Joo no mulla on ollu aika semmonen ärsytyspäivä tänään, osaksi varmaan ihan sen takia että ei toi ilmakaan ole mitä parhain, kun vilkaisee ikkunasta ulos.. Mutta siis, ei oikein ole mitään kerrottavaa niin pistän vaan ton päivänasukuvan. Ja sekään ei onnistunut...

farkut h&m, paita jonasbrothers.com

Sunday, January 11, 2009

i just fell in love

Okei, mäkin viimein sain aikaseks mennä leffaan katsomaan Twilightin, ja siis mun kädet tärisee vieläkin. Se oli NIIN mahtava, siis kohos mun kaikkien aikojen suosikkileffaks. Ja mitä taas tulee Robert Pattinsoniin, HUHHUH! Tais tulla uus ykköspoju, vaikka ei sais Nickin tilalle tulla ketään :D. Mutta siis, oli ihan mahtava, voisin kattoa sen tässä ja nyt kymmenen kertaa, olin koko leffan ajan ihan lumoutunu. Ekan kerran, kun Edward käveli sinne kouluruokalaan, niin hyvä että sain henkeä, ja siinä lopussa (olin superjännittyny, onneks kukaan ei nähny mun ilmettä) mä meinasin puristaa kynsillä haavan mun korvanlehteen, siinä on vieläkin jälki, ja siitä leffan loppumisesta on nyt kuitenkin melkein puoltoista tuntia.. :D Mutta siis, ah, rakastuin.
Mun päivänasukuva on surkea, joten jätän sen nyt pistämättä.

Saturday, January 10, 2009

jelina's very first b-day

Joo eli siis, Jelinalla oli eilen synttärit ja se nyt täytti sitten sen vuoden (: . Menin Jennalle auttamaan kakun tekemisessä, kun äiti ja iskä otti Jelinan meille ja lähti ostamaan sille syöttötuolia. Annettiin sille muuten synttärilahjaksi ihan supersöpö vaaleanpunainen Barbapapa! Noo anyway, tulin sieltä sitten aika myöhään kotiin ja rupesin vielä leipomaan pullataikinaan tehtyä mustikkapiirakkaa, kun siis niitä synttäreitä juhlittiin vasta tänään. Juhlathan pidettiin meillä, kun Jennan ja Jelinan pienessä yksiössä ei mahdu. Tuossa toi mustikkapiirakka, se oli oikeesti tosi hyvää! (:
Mutta siis, tänään oli vieraita kahdestatoista kuuteen, kun porukka tuli vähän eri aikoihin. Nyt mulla sitten on ihan tajuttoman tylsää, en jaksa minnekään lähteä ja tämä ilta meneekin siis vaan kotona telkkaria tuijotellessa ja dataillessa.

Tuossa sitten mun asuni synttäreillä (nyt vaihdoin jo ah niin ihaniin lökäreihin ja villapaitaan), mutta siis
body GT
hame siskolta saatu
vyö veromoda

Thursday, January 8, 2009

freezing

Ei voi olla mahollista! Tää on nyt ainakin kolmas päivä peräkkäin, kun oon ihan koko aika jäässä, huolimatta siitä mitä mulla on päällä. Hyi että. Mutta siis, tänään meni päivä aika leppoisasti koulussa ja muutenkin, tuntuu etten olis oikeen mitään tehny, vähän lukenut ja jotain.. AINIIN, ja otin Emmystä ihan supersöpön kuvan!


Hahaa, musta se on niin ylisöpö tossa!



Joo ja anteeksii huonosta päivän asu kuvasta, mun ilme on IHANA ( :D) ja toi on tosiaan heilahtanut, MUTTAA toinen vaihtoehtoinen kuva oli kauhean pimeä ja muutenkin, toi oli siis niistä kahdesta parempi. Ihan on taas perusasu päällä, farkut h&m, body ja neuletakki GT, ja taas jalassa nuo villasukat. Pitäis ehkä pistää pesuun, kuhan löytäis toisen parin yhdistä toisista ihanista villasukista.

AINIIN, ihanaa, mun sisko oli tehnyt mulle kasvis-fetapiirakkaa, oi nam, se odottaa kyllä vielä jääkaapissa mutta juu ah!

Wednesday, January 7, 2009

everything will be fine

HUHUH, eka koulupäivä suoritettu! Ei onneksi tarvinnut mennä heti kahdeksaksi, kun mulla oli ekaksi jalan jälkitarkastus, ja HEHE, lääkäri määräs että sidettä pitää pitää vielä kaks viikkoa, ja liikuntakielto on kuukauden. KUUKAUDEN! NELJÄ VIIKKOA! Että näin. Koulussakin kaikki ärsytti ekaksi, mutta pari vikaa tuntia oli oikeastaan ihan kivoja (:. Tuntuu etten todellakaan jaksa herätä huomennakin aikasin, tänään kun herätys oli 05.05. Ja teki muuten tiukkaa.

Päivän asu oli aika tylsä, tavallinen ja MUSTA, jos nyt ei oteta huomioon noita mun värikkäitä villasukkiani. Wetlookit, tunikapaitamekko ja neuletakki GT, villasukat(love them alot!) papan avovaimon tekemät.

Päivän biisi Olavi Uusivirta - Ukonlintu ja virvaliekki (tykkään sikanasikanasikana!)

Tuesday, January 6, 2009

mitä se tarkoittaa kun kaikki muut ovat hiljaa, kun tulen huoneeseen?

Haha okei ekaksi päivän asusta kuva, melkein samanlainen kuin eilen, ihan yhtä tylsä. Ja sori tuosta asennosta, mulla oli ihan tajuttoman kylmä ja muutenkin (se muuten näkyi myös kasvoilta joten rajasin kuvan tuosta..) Farkut h&m, musta teepaita siskolta saatu, neule zara.
Juu eli näillä vaatteille liikuskelin Keravalla, käytiin Stellan kanssa mäkissä kaakaolla, ja oli kyllä tosi kivaa :)
Lupasin eilen että tänään tulee kuvia niistä eilisistä ostoksista, joten tässä siis. (SORI näistäkin kuvista, ei ole nyt kyllä kauheasti panostettu...)

HYI, huomasin vasta nyt miten noi sukat näkyy tollain, hyi että :D Mutta siis, musta neuletakki 14.90 ja valkoinen body 12.90.


Anteeks pienestä kuvasta (ja kamalista hiuksista) mutta siis, mekko/paita 14.90 ja leggingsit (AH<3)>
Ja kaikki siis GT:stä (:



Monday, January 5, 2009

helsinki cityy

Hyi, mun aamuni alkoi ärsyttävästi, koska ensinnäkin mä en ollut saanut yöllä unta (pyörin varmaan kaks tuntia ainakin..) ja toiseksi mun herätyskelloni soi seiskalta. Sain sitten jotenkin laitettua itteni melkein ihmisen näköseks, ja lähin jo ennen yhdeksää Helsinkiin. Ulkona oli muuten NIIIN kylmä ! Ja mun jalkaan sattu ihan tajuttoman paljon joten linkutin sitten siellä ympäriinä. MUTTA siis, mukaan tarttui GT:stä musta tunika/paita/mekko, valkoinen body, mustat IHANAT leggarit ja musta aika pitkä perusneuletakki. Huomenna pistän kuvaa niistä, koska en jaksanut tänään ruveta kuvaamaan niitä. Anyway, kun pääsin viimeinkin takas kotiin, laitoin RUOKAA, ja sen jälkeen oonkin vaan tuijotellut telkkaria (ja otin julisteet pois seiniltä). Mua ärsytti NIIN paljon, kun Kherington tippui Tanssi jos osaat-ohjelmasta, mutta onneks päivän pelasti Ruman Bettyn Marc, sen suorat hiukset on NIIN ihanat! Mutta siis, päivän asusta on kuva, ja huomenna niistä tän päivän ostoksista.
Ps, ah kävin muuten Coffee Housessa, ja ah mä NIIIN rakastan sitä lattea!
(Mä oon muuten ihan kauheessa flunssassa, ja yyh huomenna on loppiainenkin..)
IHAN perustylsä asu, muttaa no can do. Farkut ja kummatkin paidat h&m, punainen kaulakoru sokos. Hyi että mikä asento ja naurettava ilme, mutta mulla ei jotenkin ollut kauheasti inspiksiä poseeraamiseen :D

Tohon kuvaan ei päässyt kengät, niin tässä nyt nämä mun talviconverset, ja ne on hankittu Italiasta.

Sunday, January 4, 2009

sweet home

Mulla on ollut tänään ihan totaalinen kotipäivä, en ole astunut ulos ollenkaan. Sain jonkun ihan ihme inspiksen ja siivosin koko keittiön, tein jääkaappiin tietynlaisen järjestyksen, ja siivosin vielä meidän maustekaapin, jossa oli oikeastikin ihan kauhea homma :D. Ja siis tähän kaikkeen meni yhteensä varmaan neljä tuntia, koska tein kaiken aika rennosti enkä tavallaan kiirehtien tai silleen. Sitten tein rommirusinakääretorttua, jonka ohjeen löysin sen Valion rommirusinarahkapurkin etiketistä, ja pakko sanoa että vaikka inhoan yleensä kaikkia rommirusinajuttuja, niin toi oli tosi hyvää. Äsken sitten katoin Muodin huipulle ja taas sain todeta että on se Christian tosiaan niin IHKU. Vaatteista sen verran että kahteen saakka olin yökkärissä, ja sen jälkeen olen rennosti oleskellut verkkareissa, joten päivän asusta tuskin tarvitaan kuvaa :D Huomenna Helsinkiin, naminami, toivottavasti löydän jotain kivaa.Tuossa se kääretorttu, ei kaikkein kaunein, mutta hei, mä onnistuin ihan kokonaan tekemään sen ja oon tosi ylpeä siitä :D!

Saturday, January 3, 2009

Olin Jumbossa tänään Renjan kanssa, kierreltiin miljoona kertaa kaikki kaupat läpi (mä ekaa kertaa normaalikengillä ton mun kipeän jalkani kanssa AIJAI on muuten kipee nyt..), enkä löytäny mitään. Harmitti ihan tajuttomasti, maanantaina sitten suuntana Helsinki. Meinasin ostaa pitkän ruutupaidan Zarasta, jonka alkuperäinen hinta oli 39.90, mutta se ei ollut alennettu kuin kympillä, eikä se mun mielestäni NIIN hyvä kuitenkaan ollut, että oisin halunnut sen kolmellakympillä.. Myös Seppälässä oli yksi aika kiva röyhelöhame, mutta S oli liian iso eikä siellä ollut sitten pienempää. Nyt maanantaina etin varmaan aika samoja juttuja, elikkä kivaa laukkua, wet look leggingsejä, ruutupaitaa ja jotain kivaa vyötä. Uusi neuletakki olis kyllä kanssa kiva..

Kokeilin aamulla mun siskoltani saamaa sinistä hametta, jonka mun papan avovaimo siis on joskus tehnyt mun siskolle. Sen alla mulla oli mun tanssipuku, ja sitten pistin tuon vyön tuohon päälle. Se on nyt aika huolimattomasti pistetty, tää kun oli vaan tämmöinen tyhmä kokeilu, kun halusin tuota hametta kokeilla. Melkein samanlainen löytyy joulunpunaisenakin. Tanssipuku piruetista, hame siskolta, vyö veromodasta, kaulakoruna rippiristi ja Italiasta ostettu N-kirjain (joo, sillä on oma symbolinsa, mun nimihän on siis Julia joten se ei liity mun nimeen :D) Ja hiukset on märät ja hassusti, joten nekään ei tuolta näytä oikeasti :DAnteeksi ihan KAUHEA kuvanlaatu, en jaksanut panostaa valaistukseen, ja kuva on otettu mun ihan surkealla normidigikameralla, kun en heti löytänyt (enkä sitten jaksanut vaivautua etsimään) meidän toista kameraa. Mutta siis, tällä asulla liikuin jumbossa, harmaa toppi One Way, musta pitkähihainen paita ja farkkuhame H&M. Lisäksi mulla oli vielä sukkahousut, joita nyt ei näy. Jaloissa oli mun harmaat talviconverset. Mun on niin pakko saada nyt uusia vaatteita, oon kaikkiin omiini tosi kyllästynyt..

Ps. Nyt soi Disco Ensemble - Headphones

Thursday, January 1, 2009

i'm totally gonna change

JOO, eli totaalinen muutos noihin mun uuden vuoden lupauksiin. HUOMISESTA lähtien mä en syö
- karkkia
- sipsiä
- pähkinöitä (paitsi esim kakuissa yms)
- keksejä (EN EDES SUOLAKEKSEJÄ)
Saatatte ehkä miettiä, miksi muutin mun mielipiteeni noin yhtäkkiä, ja se johtuu ihan siitä syystä, että mä söin tänään itteni niin ähkyksi noista kaikista, ja mun maha oli oikeasti ihan kauhee pallo, siis semmonen yyyyh. Ja kävin kaiken lisäksi vaa'alla, enkä varmaan kuukauteen oo ainakaan painanu noin paljoa kertaakaan :D Joten siis, huomisesta lähtien en kelpuuta noita mun ruokavaliooni. Ja mä todella koitan pitää lupaukseni mahdollisimman pitkään, en sitten tiiä otanko ens uutena vuonna noi takasin, voi olla että en ota, koska kun mä olin viime syyskuusta joulukuun alkuun, niin ei se karkki ees maistunu mitenkään ERITYISEN hyvältä, oli oikeastaan vähän pettymys. Ja sen jälkeen mulle on tullu paljon helpommin paha olokin ja kaikkea.


Kuvan googletin

this year will be better, ha?

Noniin, uusivuosi meni, ja menikin ihan kivasti siellä Renjalla, syötiin vaan kauheesti kaikkea hyvää ja pelattiin Marioo Nintendolla :D Kauheasti olen löytänyt joka paikasta muiden tekemiä uuden vuoden lupauksia, ja ne on aikalailla niitä samanlaisia, 'en syö karkkia', 'laihdutan' yms yms. Mä itse rupesin juuri miettimään, että pitäisikö itsekin sen karkkilakon, mutta tulin siihen tulokseen, että en mä todellakaan jaksa, koska ensinnäkin kun mä katson mun pöytää, niin se on TÄYNNÄ karkkia, ja ne on pakko joskus syödä, ja toiseksi mä en halua asettaa itelleni tommosia rajoja, kuten juuri toi karkkilakko, koska jos mä sitten sattuisinkin syömään karkkia, niin mun olo olis HIRVEÄ, siis oikeastikin, ihan kauhea, koska mä tuntisin olevani niin epäonnistunut siinä. Jotenka siis en aloita karkkilakkoa. Mietin myös, että jos päättäisi taas sen että nostaisi keskiarvoa tai tekisi läksyt tai jotain, mutta en mä jaksa sitäkään kuitenkaan kovin kauaa. Sen sijaan voisin ehkä tehdä semmoisen uuden vuoden lupauksen, että oikeastikin yrittäisin olla rohkeampi jutuissa, joista mä pidän, ja etten niin kauheasti ajattelis sitä, mitä muut ihmiset musta ja mun jutuista ajattelee. Mä en siitä nimittäin loppujen lopuksi hyödy mitään, jos murehdin, tykkääkö joku mun kengistä vai eikö tykkää. Toinen juttu, mitä mä oikeasti lupaan on, että mä yritän ajatella tänä vuonna asioita enemmän positiivisesti, koska tiedän olevani turhan pessimistinen. Ja vielä se, että ehkä mä lupaan, etten aseta turhia lupauksia itselleni, koska en niitä kuitenkaan pidä.
Ihanaa vuotta 2009 kaikille !