Sunday, August 30, 2009

turhaaaaaaaaa

Moioioi, mulla on tylsä aamu, joten päätin tulla taas hölöttämään jotain maailman turhinta, olkaapa hyvä.
(Tätä muuten tulee pitkä litania, joten jos et jaksa, niin ihan oikeasti skippaa)

20 things

1. Rakastan aamuja, ja olen muutenkin ihan aamuihmisiä. Tähän kuitenkin liittyy yksi ristiriitainen seikka, nimittäin se, etten kuitenkaan ole kenellekään kiva aamuisin, vaan olen tosi äkäinen jos joku sanoo mulle jotain. Mä myös herään aina tosi aikaisin, näin viikonloppuisin se on tosi ärsyttävää (mm. eilen heräsin 7.30..), mutta arkisin se on ihan jees, kun on paljon aikaa valmistautua.
2. Rakastan myös kirjoittamista. Yhdessä vaiheessa kirjoitin tosi paljon koneella suhteellisen pitkiäkin juttuja, siis ns. tarinoita, jotka saattoi olla Wordilla kirjoitettuna jotain 80 sivua, heh. Haaveilin sillon kirjailijan ammatista, mutta se on vähän hiipunut, kuten myös harmikseni tämä kyseinen kirjoitusharrastus. 3. Mulla on ihan hirveän vähän kavereita, mikä oikeasti harmittaa ja vaivaa mua ihan hirveästi. Nämä kaverit keitä mä näen, on pääasiassa mun hyviä kavereita, joille voin kertoa melkein kaiken, mutta ihan semmosia hengailukavereita mulla ei juurikaan ole, ja haluaisin niitä kovasti lisää.
4. Mun lempiaineisiin koulussa kuuluu melko monen inhoama uskonto. Peruskoulussa se oli mun mielestä ihanan helppoa, ja mulla olikin yleensä aika hyviä numeroita siitä. Nyt lukiossa ussa on aika erilaista, me keskustellaan tunneilla tosi paljon, mikä on tavallaan aika haastavaa, mutta kuitenkin tosi mukavaa.
5. Vaikka tiedän jollain tavalla aika paljon asioista, niin on tosi monia ilmeisesti aika yleistietoon kuuluvia asioita, joita en tiedä. En esimerkiksi tiennyt, mikä spitaalinen on (luulin että se on sama kuin ateisti..), ennen kuin nyt torstaina, jolloin sain sen tietää.
6. En pidä kahvista, mutta join sitä joskus seiska- tai kasiluokalla ihan hirveästi. Yritin kai vaan totutella sen makuun.. Huonoin tuloksin. Latte macchiato on ihan jees, ja luulisin pitäväni myöskin sellaisista kaakaokahveista, mitä kahviloissa myydään.
7. Mä en suinkaan ole aina ollut näin kiinnostunut vaatteista, ja vaikka joskus seiskalla ja kasilla halusinkin käyttää ihania vaatteita, en kehdannut, koska pidin itseäni niin isokokoisena, ja ajattelin etteivät ne sopisi minulle. En myöskään ollut kiinnostunut käsitöistä ja vaatteiden tekemisestä, ja nyt hingun koko aika kaikkia tuunausjuttuja, vaikka tiedänkin olevani niissä ihan surkea.
Image and video hosting by TinyPic
8. Halusin vielä ihan viime vuonnakin lääkäriksi, mutta olen pikkuhiljaa ruvennut tajuamaan, ettei se tosiaan ole mua varten, kun inhoan matikkaa ja fysiikkaa. Bilsa on mun mielestä kivaa, mutta olen siinä aika huono.
9. Tykkään ihan hirvittävästi risteilyistä, ja haluaisin nytkin lähteä laivalle. Me käytiin ennen joka vuosi laivalla aina kesäisin, muttei enää, kun käydään nykyään Italiassa. Ihan parhaita oli Visbyn risteilyt, ja se koko Silja Opera laiva oli ihan mielettömän upea. Sääli ettei niitä risteilyitä tehdä enää.
10. Olen aina ollut tosi eläinhullu, ja muistan kun ala-asteella jos piti tehdä itsestä jokin kuvaus, niin aina mulla luki "olen 100% eläinrakas!" tms, mutta nyt olen tajunnut, etten oikeastaan ole edes mitenkään erityisen eläinhullu. Siis kyllä mä pidän eläimistä tosi paljon, mutta ei mussa tosiaan herää mitään kauheita viboja kun näen jonkun kissan kadulla (lol niin kuin mun äidillä). Mä en myöskään voisi mainita lempieläimekseni kissaa tai koiraa, koska mun mielestä olisi epäreilua joko meidän kissoja tai koiria kohtaan, jos vastaisin toisen. Hölmöä ja tyhmää? Niinpä, tiedän että on.
11. Tää on hirvittävän nolo tunnustus, mutta myönnettäköön, mä odotan nyt jo hieman joulua. Tosin rakastan myös syksyä, kun rupee viilenemään ja saa kaivaa kaikki ihanat lämpimät vaatteet kaapista (paitsi että ei mulla ole mitään kääk, pakko saada!), mutta olen ihan oikeasti totaalisen jouluihminen. Aina joulun jälkeen rupean odottamaan kesää, ja elokuussa olen aina ihan että jes, kohta on joulu. Mun mielestä joulu on hirveän taianomainen ja jotenkin ihana, ja mun joululahjalistani tulee varmaan poikkeamaan aikalailla viime vuosien listoista, nyt sieltä tulee varmaan löytymään lähinnä vaatteisiin ja ulkonäköön ylipäänsä liittyviä juttuja.
12. Olen ihan hulluna niitteihin, ne on ihan mielettömän ihania. Voisin käyttää ihan kaikkia niittijuttuja oikeastikin, ja kaikkein mieluiten yhdistäisin esimerkiksi jonkun ihanan rokahtavan niittivyön tai -laukun johonkin hempeään kukkakuosiin.
13. Kuulen usein muilta, että olen heidän mielestään kauhean itsevarman oloinen, mutta en oikeasti ole. Mulla on aika huono itsetunto, ja olen monista jutuista tosi epävarma. Asia on helpottanut tässä koko aika, mutta silti olisi vielä paljon saavutettavaa sen kannalta.
14. Keksin aina ihan hirvittävän omaperäisiä lahjoja ja ideoita, ja tykkäänkin yllättää muita erikoisilla jutuilla. Viime vuonna, kun mun vanhemmilla tuli 25-vuotis yhdessäolopäivä, mä annoin 'lahjaksi' niille italialaisen aterian, mihin valmistin alkupalat, pääruoan ja jälkkärin, ja mä kokkasin oikeasti sitä yli kolme tuntia. Ensi juhannuksena, kun niillä on 25-vuotis HÄÄpäivä, mulla on vielä parempi ylläri, jos saan sen toteutettua.
15.Mä en välttämättä haluaisi omia lapsia, mutta voisin ehkä joskus adoptoida jonkun pienen lapsen ulkomailta. Musta on tavallaan hölmöä, että hankkisin oman lapsen, kun maailmassa on niin paljon semmoisia lapsia joilla ei ole oikeaa kotia tai semmoista, että ne on vaan jossain lastenkodissa. Kyllä mä ymmärrän, että ihmiset haluaa biologisia lapsia, mutta olisi se pieni ulkomaalainenkin mulle ihan yhtä lailla oma lapsi. Tuskin tämäkään tulee toteutumaan koskaan, koska en taida ikinä mennä naimisiin, jos mun rakkausrintamalla on yhtä hiljaista kuin mitä on ollut tähän asti.
Image and video hosting by TinyPic
16. Mä en ymmärrä miksi, mutta mä haluaisin koko aika oppia pitämään oopperasta. Me oltiin hiihtolomalla katsomassa Renjan kanssa Taikahuilu, joka oli koko perheen (siis myös lapsille suunnattu) ooppera, ja sekin oli oikeastaan aika tuskaa, joten voin olla varma etten pitäisi mistään perusoopperastakaan. Tää on ihan hirveää, koska mä koko aika olen ihan että "voi kun pääsisi oopperaan, ehkä se seuraava olisi parempi" jne. En todella tiedä mistä tää johtuu, ehkä mä haluan olla kulturelli ja elegantti, haha.
17. Voisin mainita yhdeksi esikuvakseni Gossip Girlin Blair Waldorfin, vaikkei se ole edes oikea ihminen. Mun on ihan hirvittävän helppo samaistua Blairiin, ja kaiken lisäksi Leighton Meester on ihan mielettömän kaunis tyyppi!
18. Olen ihan hulluna KORKOkenkiin. Mitä korkeammat, sitä paremmat. Se on sinänsä ihan hyvä mulle, koska olen niin pätkä, että voin pitää korkeita kenkiä. Tosin tähänkin liittyy mun epävarmuuteni, koska musta tuntuu, että ihmiset kattelee ja arvostelee, vaikka omasta mielestäni olenkin ihan hyvä kävelijä.
19. Äskeiseen jollain tavalla liittyen, mä aloitin jo joskus kolmannella luokalla harjoittelemaan catwalk-kävelyä, lol, en tosin korkeilla kengillä. Mun lempiohjelmani oli Huippis, ja olisin ihan ehdottomasti halunnut malliksi, vaikka tosiaan tiesin jo silloin, ettei musta ikinä tule niin pitkää. Olin myös omasta mielestäni ihan älyttömän hyvä poseeraamaan, ja heh, nyt kun katson niitä kuvia, en voi kuin nauraa.
20. Tää on vissiin kaikille ihmisille aika semmoinen luonteenomainen juttu, mutta mä en ole oikeastaan koskaan tyytyväinen mun suorituksiini ja muihin. AINA löydän kaikesta parannettavaa jne, ja olen muutenkin tosi itsekriittinen. Mä myös inhoan syödä kaikkia kanaruokia, jotka olen itse valmistanut, koska vaikka oisin paistanut kanaa ihan ylikauan, se maistuu silti aina raa'alta mun suussa, tai jotenkin, ja tulee iljettävä olo, kun ajattelen että takuulla saan jonkun salmonellan. Ja tämäkin on ihan älyttömän tyhmää, mutta näin vain on.

Oho! Kirjoitin tuohon alkuun ekaksi että 10 things, mutta kuten huomaatte, tulikin puolet enemmän, hehe.
Nyt sitten ajattelin toteuttaa tässä lähipäivinä kuvapostauksen, mitä joku anonyymi oli pyytänyt, ja toivoisinkin että kertoilisitte asioita, joita haluaisitte mun kuvailevan. Kuin myös kaikenlaista juttutoivetta voi pyytää. Kiitoksiaa ja hauskaa sunnuntaita.

12 comments:

  1. huih, kun luki tota niin yli puolet oli kun mun suusta! Ei mitään oonkin aina jotenki samaistunu suhun :D

    ReplyDelete
  2. siinäpäs oli pitkä lista :)

    ReplyDelete
  3. Anonymous: Aijaa, ihan hassua. Ja vitsit tuli hassu olo, kun en tosiaan tiedä kuka oot, ja tolleen sanot että aina samaistut muhun, jotenki jännää :D Mutta ei se mitään, kiva kuulla.

    ellu: Joo, ja ekaksi en meinannut keksiä yhtään, heh :)

    ReplyDelete
  4. Kiva postaus! ((= toisen anonyymin tavoin mäkin löysin paljon yhteistä sunkaa =D

    ReplyDelete
  5. tykkään sun blogist tosi paljon, tätä on ain kiva lukee =) !
    heei kuvaa siihen kuvapostaukseen sun kynnet, sitte lempparikohta sun huoneest ja sun käsiala ? :)

    ReplyDelete
  6. oih, tää oli eka kerta kun luin sun blogia ja luen varmasti vastakin, pystyin samaistumaan niin moneen juttuun mitä olit kirjaillut :)

    ReplyDelete
  7. Anonymous: Oi kiitos :) Hauska kuulla!

    Anonymous: Kiitoksia, kiva jos joku pitää :) Selvä, kynnet on kyllä ihan kamalat, mutta kuvailenhan minä ne sitten juu.

    sannero: Oh, tää on oikeasti tosi kunnia mulle, koska olen jo pitkään seuraillut sun blogia ja muutenkin ihaillut sun tyyliä ja muuta!

    ReplyDelete
  8. Rupes hymyilyttään kun luin tota sun postausta. Oot muutes aika tosi nätti. (:

    ReplyDelete
  9. Mim: Kiva kuulla :) Voi kiitos!

    ReplyDelete
  10. Vtn hienot kuvat. I fucking love gossip girl... vaikka se on niin teinisarja

    ReplyDelete
  11. samaistun tohon ettttä Blair on niin mun esikuva vaikkei toisaalta se oikea tyyppi olekaan. Voin samastua siihen kuitenkin ihmeellisen paljon vaikka tosiaan eletään ihan erilaista elämää :)
    Hyvä että on joku samanlailla ajatteleva tyyppi !!

    ReplyDelete

(: